
Kansalliset kanoottipujottelukilpailut Vongankoskella 19.-20.5.
Kevät ja kevättulvat ovat parhaimmillaan juuri nyt. Vettä onkin uomissa runsaammin kuin monena aikaisempana vuotena. Taas on aika järjestää Vongankoskella kanoottipujottelukisat, ettei vuodesta 1988 jatkunut perinne katkea. Nykyisin kansallisissa kisoissa ei ole enää vaatimusta kajakin minimipituudesta, joten ns. laskupaatillakin voi tulla leikkimielellä portteja kiertämään. Kärkisijoja ei niillä tietenkään tavoitella, mutta radan laskemisesta saa hyvää mittaria [...]
read more

Melojan retkikurssi heinäkuussa
Kallan Melojat järjestää heinäkuussa melojan retkikurssin. Kurssi soveltuu melonnan alkeet hallitsevalle melojalle, joka kaipaa kohennusta retkeilytaitoihin. Kurssilla kiinnitetään huomioita retkeilytaitojen opastuksen ohella myös melontataitojen kehittämiseen – miten parhaiten jaksaa pitkät päivämatkat. Mukaan otetaan 10 kurssilaista, joilta edellytetään melonnan perustaitojen osaamista (peruskurssi tai vastaava) ja uimataitoa. Kurssilla kouluttaa KalMen retkimestari Timo “Kajakkipummi” Tuppurainen ja eräopas, melontaohjaaja Kirsi [...]
read more

BCU 2 Star -kurssi Kuopioon elokuussa
Sea Kayking Finland järjestää elokuussa Kuopiossa BCU 2 Star kurssin ja tasokokeen. Kurssi pidetään Kallan Melojien tukikohdassa elokuun viimeisenä viikonloppuna 25.-26.8.2012. Kurssi on tarkoitettu melonnan alkeet jo hallitseville (seuran peruskurssi tai vastaava, ja lisäksi jonkin verran melontakokemusta). British Canoe Unionin (BCU) tähtiluokitus on melojan henkilökohtaisia taitoja mittaava järjestelmä, jossa on tasoja ykkösestä viitoseen. Kakkostasolla käsitellään jokaisen melojan [...]
read more

Kenolan huvilan remontti alkoi
Kenolan päärakennuksen remontti alkoi pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Jo pidemmän aikaa hieman alakuloiselta ja elinkaarensa päässä olevalta vaikuttanut rakennus on tarkoitus kunnostaa seuran käyttöön. Talvilämmintä rakennuksesta ei tule, vaan se on käytössä avovesikausien aikana. Tarkoitus on käyttää rakennusta toimisto-, kokoontumis- ja myös satunnaisena majoitustilana. Ulkonäöstään huolimatta rakennus on säilynyt rakenteiltaan hyvässä kunnossa – katto ei ole [...]
read more

Kurssit 2012 – peruskursseja, koskikurssi, retkikurssi
Kallan Melojat järjestää keväällä kaksi melonnan peruskurssia ja myöhemmin kesällä koskimelonnan alkeiskurssin. Myös retkikurssi on suunnitteilla kesälle. Peruskurssit on tarkoitettu kajakin kanssa aloitteleville harrastajille. Kursseilla opetellaan kajakkimelonnan alkeita – tekniikkaa, välineitä, turvallisuutta. Käsiteltäviä asioita on paljon, mutta pääpaino on hyvässä melontatekniikassa ja miten harrastuksessa pääsee turvallisesti eteenpäin. Peruskurssit aloitellaan huhtikuun lopussa turvaharjoituksella uimahallissa ja avovesiosuudet [...]
read more

Retkikalenteri 2012 – jokaiselle jotakin
PÄIVITYS 13.5.: Linnasaaren ja Lentuan retkiä on molempia siirretty viikolla eteenpäin alkuperäisestä ajankohtasta. Älänteen retki siirtyy päivällä lauantaista sunnuntaihin. Edellisten vuosien tapaan retkikalenteri on täytetty aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Keväällä retkeillään jo ensimmäillä sulilla virtapaikoilla. Toukokuussa päästään kevättulvien mukana vauhdilla. Viikonlopun retkiä on kalenterissa useita. Kesän pitkä retki suuntautuu Puruveden-Pihlajaveden maisemiin. Kustakin retkestä tai tapahtumasta tulee [...]
read more

Vuosikokous pidettiin tiistaina 28.2.2012
Kallan Melojat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kuopion uimahallin kokoustiloissa tiistaina 28.2.2012 klo 18-19.30. Kokous valitsi seuran puheenjohtajaksi vuodelle 2012 Matti Ahosen. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Merja Antikainen, Minna Joensuu, Keijo Korhonen, Kaija Launonen ja Olli Vertanen . Varajäseniksi hallitukseen valittiin Juha Immonen ja Matti Viluksela. Kokous päätti myös jatkaa Kallan Melojien jäsenyyttä entiseen tapaan melonnan [...]
read more

Uimahalliharjoitukset jatkuvat huhtikuun puoliväliin
Harjoittelemme uimahallissa sunnuntaisin. Allasaika on klo 17-18.30. Viimeinen avoin harjoitusvuoro on 15.4. Tuolloin pidetään reskutustreenit retkikajakeilla. Seuraava sunnuntai 22.4. on varattu ohjaajakurssille, ja huhtikuun viimeisenä sunnuntaina hallissa on peruskurssien turvaharjoitukset. Lue lisää tästä linkistä.
read more

Nettisivut saivat uuden ilmeen
Sain kuin sainkin seuran sivut uuteen kuosiin pitkällisen säätämisen seurauksena. Edellisestä kumouksesta on nyt neljä vuotta, joten oli aikakin hieman uudistua. Uusien sivujen taustalla on maailman suosituin bloggausohjelmisto WordPress. Säätäminen on kylläkin vielä pahasti kesken – englantia vilisee siellä täällä, suomennokset jossain pielessä yms. Sisältöä puuttuu myös monelta sivulta. Jatkossa vielä nykyinen keskustelupalsta korvautuu hieman [...]
read more











Viimeisimmät kommentit